Nordkalk

Kalkkikivipohjaisia tuotteita teollisuudelle, maataloudelle ja ympäristönhoitoon

Talous: vakaata kasvua

Nordkalk on viime vuosina kasvanut voimakkaasti sekä yritysostojen että orgaanisen kasvun kautta. Vuonna 2009 liikevaihto kuitenkin laski yleisen taloudellisen laskusuhdanteen vallitessa.

Nordkalk on investoinut mm. paperipigmenttituotantoon, joka on merkittävä osa yhtiön toimintaa. Nordkalk on rakentanut yhteistyössä Franzefoss Mineralsin kanssa Norjan Verdaliin kalkkiuunin, joka palvelee pääasiassa paperiteollisuusasiakkaita.

Maantieteellisesti katsoen investoinnit ovat suuntautuneet itäiseen Eurooppaan. Puolassa Nordkalk osti kalkkikiviyritys Miedziankan vuonna 2000. Kalkkitehdas Alekseevka Venäjällä siirtyi Nordkalkin omistukseen syksyllä 2005. Ukrainaan perustettiin tytäryhtiö vuonna 2008.

Viime vuosina tehtyjen investointien ansiosta Nordkalkilla on entistä paremmat mahdollisuudet vahvistaa asemaansa yhtenä Euroopan kalkkikivimarkkinoiden johtavista toimijoista.

Taloudelliset raportit löydät sivulta Julkaisut.

 

 

 

  
© Nordkalk.com | Sivukartta | Käyttöehdot | Yksityisyyden suoja | member of the Rettig Group