Kalkkikivipohjaisia tuotteita teollisuudelle, maataloudelle ja ympäristönhoitoon

Nordkalk louhii ja jalostaa kalkkikiveä. Toiminnan vaikutuksia ympäristöön seurataan ja arvioidaan jatkuvasti Nordkalk-konsernin yhteisten toimintaperiaatteiden mukaisesti. Ympäristövaikutuksien huomioiminen on osa vuosittaista strategista suunnittelua, ja tuotteita sekä työmenetelmiä kehitetään niin, että louhinnan ja jalostuksen ympäristövaikutukset voidaan minimoida.
Nordkalkin toiminta Ruotsissa ja Puolassa ja tuotantolaitokset Suomessa on sertifioitu ympäristöstandardin ISO 14001:2004 mukaisesti. Koko toiminta on myös saanut ISO 9001:2000 –standardin mukaisen laatusertifikaatin. OHSAS 18001:2007 -sertifiointi on myönnetty Ruotsin ja Puolan kaikille toimipaikoille ja Suomessa Lappeenrannalle. Nordkalk on laatinut ympäristöraportteja vuodesta 1996 lähtien.
Ympäristöjohtamisjärjestelmässä määritellään merkittävät ympäristönäkökohdat, ympäristötyön tavoitteet, keinot niiden saavuttamiseksi ja tulosten seuranta käytännössä. Päämääränä on jatkuva parantaminen, minkä toteutumista seurataan säännöllisten ympäristöarviointien avulla. Arvioinnit varmistavat, että toimintaperiaatteita noudatetaan ja että tavoitteet esim. päästöjen suhteen saavutetaan.
Suomessa Nordkalk liittyi elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen 31.12.2008, mikä edellyttää järjestelmällistä työtä energiatehokkuuden parantamiseksi ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseksi. Suuret toimipaikat liittyivät jo vuonna 2000 nykyistä sopimusta edeltäneeseen teollisuuden energiansäästösopimukseen, jonka Elinkeinoelämän keskusliitto solmi kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa.
Nordkalk-tuotteita käytetään ympäristönhoidossa niin ympäristöongelmien ennaltaehkäisyyn kuin ratkaisemiseen. Vedenkäsittelyyn liittyvistä kysymyksistä vastaa Nordkalk Water Group.